Käyttökonteksti ja palvelumuotoilu
Tällä kertaa piti katsoa videot käyttökontekstista sekä
palvelumuotoilusta. Molemmat käsitteet ovat jo itsenään hyvin laajoja
kokonaisuuksia, joten oletetusti niiden mukana tuli vielä lisää käsitteitä. Osa
niiden mukana tulleista asioista oli uusia, mutta tällä kertaa myös paljon
tuttua oli mukana.
Käyttökontekstiin
kuuluu paljon eri asioita. Siihen kuuluu tuotteen käyttäjät, -tehtävät, tuotteeseen
kuuluvat erilaiset välineet (eli toisin sanoen tuotteen tekninen ympäristö),
sekä näiden lisäksi vielä tuotteen fyysinen- että sosiaalinen ympäristö. Eli
periaatteessa siihen kuuluu kaikki tuotteen suunnittelusta sen käyttöön
kuuluvat vaiheet. Tämän takia myös ennen uuden käytettävän tuotteen
suunnittelemista pitäisi tuntea ja ymmärtää tuotteen käyttökonteksti.
Yksi käyttökontekstiin kuuluva käsite on käyttökokemus.
Käyttökokemus on tärkeä, sillä se voi vaihdella hyvinkin paljon riippuen
käyttäjästä, ympäristöstä sekä vuorovaikutuksesta esimerkiksi käyttäjän ja
koneen välillä. Saman laitteen tai palvelun eri käyttäjillä voi siis olla
hyvinkin erilaiset kokemukset sen käytöstä. Mielestäni tämä on hyvin
kiinnostava aihe, sillä tuntuu, että käyttäjillä on valtaa vaikuttaa tuotteen
kehittymiseen. Tietenkään yksi käyttäjäkokemus ei muuta jotain tuotetta, mutta
jos tarpeeksi moni muukin käyttäjä on kokenut vaikka jonkin saman asian
huonoksi, voidaan tuotetta kehittää. Hyvä esimerkki siitä, että käyttäjiltä halutaan
kuulla heidän käyttökokemuksiaan, on palvelun tai tuotteen käytön jälkeen
kysytty palautepyyntö. Esimerkiksi joidenkin kauppojen ulko-ovien vieressä on
palautekysely ja joistakin verkkokaupoista saattaa tulla sähköposti, missä
kysytään miten palvelu on tänään onnistunut.
Palvelumuotoilu oli
toisen videon aiheena. Palvelumuotoilussa pyritään ajattelemaan juuri palvelun
käyttäjiä ensisijaisesti. Sen keskeisenä tavoitteena on palvelukokemuksen
käyttäjälähtöinen suunnittelu. Palvelumuotoilussa siis yritetään tehdä palvelun
käyttö mahdollisimman mukavaksi ja helpoksi. Teknologiasta on tullut myös osa
useita palveluja, ja myös uusien palvelujen määrä on lisääntynyt. Hyvä
esimerkki on Ifolorilla vaikka kuvakirjan tilaaminen. Aluksi menet Ifolorin
sivuille ja sieltä lataat sovelluksen tietokoneellesi. Sitten sovelluksen
avulla pystyt suunnittelemaan kuvakirjan kokonaan itse, ja lopulta maksat ja
tilaat tuotteen. Omasta käyttökokemuksestani tämä palvelu on toimiva ja
helppokäyttöinen. Kuitenkaan yksi käyttäjäkokemus ei kerro kaikkea, kuten
käyttökontekstin yhteydessä opetettiin.
-Eevi Tiittanen
Sait hyvin mahdutettua asiaa lyhyeen tekstiin! Tuntui itselle hyvältä kertaukselta kun tuota luin!
VastaaPoistaHyvin tiivistit moduulin asiat yhteen postaukseen. Hyviä esimerkkejä kans!
VastaaPoistaHyvin tuotettu teksti, esimerkkit kauppojen palautekyselyistä ja ifolorista olivat hyviä!
VastaaPoista